WE ARE DONE!

Ihan uskomatonta, mulla oli tänään mun VIIMEINEN luento. Viimeinen luento tälle lukukaudelle. Viimeinen viikko lukukaudelle. Viimeinen luento University of the Fraser Valleyssa. Viimeinen kouluviikko Kanadassa. Todellakin käsittämätöntä, aika ei oo koskaan mennyt näin nopeasti. Eikä koskaan aiemmin oo tapahtunut niin paljon niin lyhyessä ajassa, vain kolmessa kuukaudessa. En tiedä mikä tunne mulla on päällimmäisenä, sillä tää päivä tarkoitti luentojen loppumisen ohella myös montaa muuta päätöstä. Tää lukukausi on ollut todella työntäyteinen ja raskain lukukausi mitä mulla on koulumaailmassa ollut. En oo koskaan joutunut paiskimaan näin paljon hommia opintojen eteen, ja siltikin oon saavuttanut vain läpipääsyä vastaavan tason. Viikonpäivistä suurin osa on lukukauden alusta saakka kulunut kouluhommien parissa, joten oon niiiiin helpottunut ja onnellinen että luennot vihdoin loppui ja viimeinkin voi hengähtää ja rentoutua ilman että työstää koko ajan sataa projektia. Tämä tarkoittaa rentoutumista myös silloin, kun viettää aikaa muiden juttujen parissa eikä tarvitse stressaa siitä mikä työmäärä odottaa niiden projektien parissa sitten kun aikanaan palaa niiden pariin.

Samalla alkaa silti jo voimakkaasti ne haikean surulliset tunteet kohota pintaan, kun näinä hetkinä ymmärtää kuinka lähellä kotiinpaluu ja lukukauden lopullinen päätös on.

Voitte arvata kuinka kauan tän harmittoman snapin ottamiseen meni aikaa kun piti saada lippu liehuun taustalla!

Luennot tosiaan loppuivat mulla tänään keskiviikkona ja muillakin viimeistään perjantaina, mutta ihan kokonaan me ei tätä seikkailua olla vielä suoritettu. Mulla on vielä tälle viikolle muutama projekti ja arvostelu jotka liittyy kurssien lopputöihin, ja sitten tietysti tentit meillä kaikilla parin viikon sisällä. Eli tässä on siis hyvin aikaa opiskella itsenäisesti niihin tentteihin... Ja mikä tärkeintä, nauttia vihdoin ja viimein saapuvasta keväästä Abbotsfordin ympäristössä! Täällä edelleen sataa käytännössä joka ikinen päivä ihan_koko_ajan, mutta parina viime viikkona ollaan saatu edes pilkahdus auringosta esim kerran viikkoon mikä on ollut mahtavaa. 

Mää on niin mainosten uhri, tiedän, mutta en voi muuta kuin hehkuttaa tätä! Tim Hortons ja etenkin Dark Roast on paraaaasss juttu aamulla tai minä vuorokauden aikana tahansa! Gotta looooove Tim Hortons!!

Pyörin tavalliseen tapaan mun lempparilokaatiossa eli Dollar Treessa ja oli pakko napata kuva kun sain viimein vastauksen mun ihmetyksen aiheeseen. Oon kuullut niin monta "Frozen Anna!" -kommenttia ja vihdoin tajusin mistä on kyse. 

Canada Place, Vancouver. (Tää on "väärältä puolelta", ne hianot maisemat on selän takana)

Tästä lähtee aivan varmasti ihanin kävelyreitti ikinä, Sea Wall kohti Stanely Parkia!

Tärkee havainto Mustasta Oravasta!

Tässä on ehtinyt tapahtua vaikka mitä viimeisen blogipostauksen jälkeen, ja oikeestaan mun osalta viimeisen kerran jälkeen kun oon ottanut yhteyttä yhtään keneenkään kotipuolessa. Mietin usein että mulla on niiiin ihania ihmisiä ympärillä jotka jaksaa vieläkin (toistaiseksi, tiedän!!) laittaa mulle viestiä vaikken vastaa viikkokausiin tai kuukausiin. Mun tekosyy on järkyttävä työmäärä mitä mulla täällä on, mutta on tässä tullut pyörittyä muuallakin kuin kirjastossa. Ilman meidän paria Vancouverin-reissua olisin takuuvarmasti tullut kylähulluksi meidän keskellä-ei-mitään-kampuksella loputtomien läksyjen parissa.

Mää ja Georgia onnellisena pitkästä aikaa cityhoodeilla countryside -elämän jälkeen

Me sijaitaan oikeesti vuorien ympäröimänä ja tässä ne vuoret vihdoin näkyy kun pilviverho raottui!

Oon ikävöinyt pururataa jollaista ei Abbotsfordin kotikonnuilta löydy, mutta pääsin vihdoin pururata-lenkille viime viikolla Vancouverin Stanley Parkissa, aijjettä! T. Tuulipukukansalainen

Nää viimeiset kaks viikkoa on ollut suoraan sanottuna kamalaa ja väsyttävää aikaa koska hommien määrä on ollut niin valtava. (Sori en pääse ikinä yli tästä valituksen määrästä...) Kaikki final projectit oli määrä palauttaa viime viikolla, ja niiden presentaatiot ja loppupuheet oli tälle viikolle. Oli se silti sen arvoista, kun jokaisen vikan luennon ja presiksen jälkeen tajus että "tää oli tässä!" 

Tänään keskiviikkona mulla oli vika esitelmä Intercultural Communication kurssilla, joka olikin sitten päätös mun kursseille täällä UFV:ssa. Sen jälkeen tuli haikee olo, mikä oli kummallista koska oon kironnut tehtävien määrän tolla kurssilla niin moneen kertaan. Mukavalta ja harmittomalta kuulostava kurssi on saanut meidät luokkalaiset valvomaan yötämyöten loputtomien (ja monen mielestä epäolennaisten) tehtävien parissa, mutta nää yhteiset kokemukset toi meidät myös yhteen porukkana. Lisäksi, tää kurssi oli se mistä kaikki sai mun osalta alkunsa täällä Kanadassa. Muistan, kun me saavuttiin tänne tammikuun ensimmäisellä viikolla yhtenä iltana yömyöhään. Seuraavana päivänä mulla oli heti tän kyseisen kurssin eka luento. Näin ekaa kertaa kampuksen pienet luokkahuoneet ja istuin yksin hiljaa paikallisten seassa. Yritin epätoivoisesti pysyä perässä muistiinpanojeni kanssa, joita kukaan muu ei näyttänyt edes tekevän. Muistan kun me tehtiin omat "säännöt" meidän tuleville yhteisille keskiviikko-illoille (niinpä, erilaista yliopistoelämää kuin Suomessa): ei tekstausta, ei sosiaalista mediaa ja kaikkien mielipidettä tulee kunnioittaa. Muistan kuinka sydän hakkas tuhatta ja sataa kun professori kyseli sattumanvaraisesti ideoita meiltä ja ajattelin vain että "älä kysy multa älä kysy multa älä pliiiiis kysy multa". :D Haha voi ei olin niin pelokas alussa.

Kaikki nää hetket mielessä oli haikeaa lähteä luokkahuoneesta vihoviimeistä kertaa. Silloin tajusin, että tää lukukausi oli periaatteessa tässä. Enää loppukokeet jäljellä, mutta lukujärjestyksen seuraaminen loppuu tähän.

Tää on parasta kaupunkilaiselämää ikinä. Herää samaan aikaan kun city herää aamunkoitteessa, valitse vieri vieressä sijaitsevista leipomoista paras ja stoppaa aamukaffelle. Nauti aamiainen päivän lehden parissa. Elämän pienet mutta niin älyttömän isot ilot!

Vannon, etten kyllästyis tähän ikinä. Voisinko sittenkin muuttaa tänne, Vancouver?<3

NYT on siis VIHDOSTA VIIMEIN aikaa ajatella jotain muuta, ottaa ilo irti tästä upeasta maasta ja nauttia meidän kampusperheen seurasta, sekä siinä sivussa opiskella niihin loppukokeisiin. Stella, Georgia ja Rose lähti tänään Whistleriin, siitä tulee varmasti mahtavaa ja odotan innolla kuulevani miten likat selviytyi vauhdikkaasta reissusta! Me asuntolaan viikonloppua viettämään jääneet kokoonnutaan perjantaina pitkästä aikaa yhteen ja kippistetään end of the semester!
Take care! Anna